Vuosikin vaihtui aikoja sitten. Aikamoisessa metelissa ja missattiinkin varsinainen hetki. Kilisteltiin muovisia tuoppeja kolmetoista minuuttia myohassa. Kukaan ei pakkohalaillut ja smirnoff ice oli hyvaa. Kuvamateriaali todistaa, etta olen ollut todella lumoava riehuessani mekossa ja intiaanipaahineessa. Lintukodon alkoholilaskurin mukaan olen ollut 2,8 promillen humalassa. Niinpa, kaveltiin kotiin melkein kolme kilsaa ilman minkaanlaista hoipertelua, muistan mista matkalla on puhuttu ja ei kylla puhe sammaltanut yhtaan. Lahinna tunsin oloni hyvantuuliseksi. Joko siis olen paatunut alkoholin vaarinkayttaja tai netin alkoholitestit yksiselitteisesti valehtelevat. Hauskaa oli. Yksi mysteeri tosin jai leijumaan ilmaan: kotiin paastya huomatiin, etta intiaanipaahineeni oli jossain valissa vaihtunut merirosvohattuun. Ja siita kellaan ei ole kasitysta, milloin se on tapahtunut.

Sain pisteen Levottomista tutusta "En ole koskaan"- leikissa epailematta aika harvinaisella lauseella: "En ole koskaan ollut hirttajaisissa." Ja meita oli kuitenkin nelja leikissa mukana. Karua ja vahan pelottavaakin. 

Rush - Lessons