Niin. Edellisen postauksen tavallaan toive sitten toteutui.

Tulisi sen verran katkeraa tekstia, etta en edes aloita. Sekopaisessa paniikissa ottelun alusta lahtien. Aika laiha lohtu, etta niin oli kylla kaikki muutkin pubissa olleet.

Saalittavinta on se, etta ei ottaisi lahellekaan nain koville, jos Chelsea olisi eilen pudottanut Poolin. Tekisi mieli taten myos tilittaa varsin sairasta suhdettani tuohon Merseysiden ylpeyteen seka varsinkin sen kannattajiin.

Inhottaa olla nain riippuvainen asioista, joihin ei voi itse millaanlailla vaikuttaa. Onkohan kannattamisesta mahdollista paasta eroon. Jos oikein kovasti haluaa.

Jaksaakohan sita innostua lauantain derbysta ollenkaan. Tai Valioliigan mestaruustaistosta. Tai sitten aikanaan FA cupin finaalista. Itsesaalin syvissa syovereissa menen sankyyn murjottamaan.