Kun pyydetaan lahtemaan mukaan elaintarhareissulle, sita helposti ajattelee, etta kivaahan tuo voi olla. Vastaa myontavasti. (Saapa sitten jalkikateen kauhistella, etta olipa ne elukat apaattisia, niiden tilat pienia ja ei niilla ollut virikkeitakaan.)

Ei se reissu ihan helvetista ollut. Ainoastaan niin kamalaa kuin voi kuvitella autossa istumisen neljan alle 10 veen kanssa olevan. Paluumatkalla melkein 3v karjui ja reuhkasi ilman syyta kaksi tuntia henkea vetamatta. 6v lauloi Piippolan vaarista (aka Old McDonald) kitarisat lepattaen, kerta toisensa jalkeen. Teki mieli varata aika sterilisaatioon. 9v oli jo tarpeeksi jarkeva ja 1v7kk tarpeeksi harmiton. Olen varma, etta kaikki vanhemmat todellisuudessa haluaisivat laittaa lapsensa pois paalta 2-vuotiaana ja kaynnistaa 7-8 veena.

Otsikko oli 6veen kohokohta elaintarhassa. En edes yrittanyt olla nauramatta.

Ai niin, ne elaimet oli surullisen apaattisia, tilat oli pienia, virikkeettomia ja varsin ei-vihreita. Leijonat kaikkien elaintarhoihin teljettyjen lajitoverieidensa tapaan kiersivat ahdistuneina ympyraa meluisan ja tuijottavan ihmislauman edessa. Apinat hyppivat seinille ihan kuin olisivat olleet hermoromahduksen partaalla. Se voi toki olla niille ihan luontaistakin kayttaytymista, mutta jotenkin se naytti pelottavalta.