Olen unohtanut kertoa elamaani astuneesta, tai oikeammin elamassani piipahtaneesta, uudesta inhosta.

Tassa parisen viikkoa taaksepain olin edellisen postauksen kommenteissa mainitun toimistoassarihomman tyohaastattelussa*. Paahani iski kamala ajatus, etta enhan mina voi menna sinne farkuissa. (Jalkeenpain voin sanoa, etta hyvin olisi voinut menna, mutta noista kun ei koskaan etukateen tiedan.) Eika harvat hameenikaan oikein ole tyohaastatteluun soveltuvia. Lamaannuin kauhusta tajutessani, etta joudun hankkimaan suorat mustat housut,  formal trousers. En ymmarra, kuka on keksinyt tuon vaatekappaleen. Ne nayttaa, tuntuu, kuulostaa ja haisee hirvealle. Leggingsit ja tunikat ovat suorastaan valloittavia suoriin housuihin verrattuna. Suorat housut ovat oksennusvaate. Siksipa yokin sovituskopissa kiskoessani liian pitkiin jalkoihini liian lyhyille ihmisille tehtyja oksennushousuja. Onneksi tarpeeksi pitkia ei loytynyt ja ostin kamalan oksennushameen. Oksennushame tosin on huomattavasti oksennushousuja pienempi paha. Mutta toivottavasti en enaa ikina_koskaan_milloinkaan joudu vetamaan paalleni lahes polviin ulottuvaa, oksennuskankaasta tehtya allottavaa, mustaa, suoraa hametta. YOK.

*) "How would your friends describe you?" Vastasin eparoimatta "loud, moody and irrational." Onneksi nama minun duunit ei ole mitaan YK:n paasihteerin virkoja. Kysyttaessa, milla adjektiiveilla kuvailisin itseani, sain sentaan nieltya "sick, tired and cranky":n ja kerroin olevani iloinen, rauhallinen, jarjestelmallinen ja tehokas. (Tassa kuuluu nauraa.)

Parin oven paahan on muuttanut aivan syntisen komea miesolento. Tiedatteko, sellainen, etta ei voi olla tuijottamatta ja osoittamatta sormella kavereille. Tallaisia nakee keskimaarin kerran kahdessa vuodessa.

Art Brut - Bad Weekend