Oisen vessareissun lomassa kurkkasin ikkunasta ulos ja siella satoi lunta. Omaksi yllatyksekseni en suivaantunut suunnattomasti. Pian olen oikeaoppinen ulkosuomalainen, joka haltioituneena lapsayttaa katensa yhteen jokaisesta lumihiutaleesta.

Aamulla heratessa lumesta ei nakynyt mitaan todisteita. Tule, tule, kevat.

Hoivaviettini herasi eilen, kun huomasin kaksi vuotta sitten ostamani minikaktuksen edelleen olevan eloisan nakoinen. Annoin Kaukolle vetta ensimmaista kertaa. Lisaksi siirsin sen ikkunalaudalle luonnonvaloa vastaanottamaan. Toivottaavsti raukka ei saa hoidon akkinaisesta muuttumisesta mitaan shokkia. Luin kylla, etta kaktuksia pitaisi kastella kerran kuussa, jopa kaksi kertaa. Mina kylla kokemuksen tuomalla varmuudella vaitan, etta kerran kahdessa vuodessa, korkeintaan kerran vuodessa.

Sisarukseni sikiavat varsin kiivasta tahtia. En ole viela edes nahnyt toistaiseksi uusinta tulokasta, Isoimman Veljen vauvaa, muuta kuin kuvissa, niin johan Veli Kakkonen kumppaneineen ilmoittavat vauvautuvansa kesalla. Sitten olen kahden alle 1-vuotiaan tati, hurjaa. Lapsisisko, joka oli kovasti odottanut Isoimman Veljen vauvan olevan tytto, oli todennut aidille veljenpojan synnyttya, etta "no, onhan poikakin parempi kuin ei mitaan." Mielenkiintoista kuulla Siskon kommentti mikali tama neljaskin veljenlapsi edustaa tuota Siskon maailmassa ilmeisen selkeasti vahemman toivottua sukupuolta. 

Toad the Wet Sprocket - Stupid