Tanaan neljasta bussikuskista yksi vastasi sanomaani kiitokseen. Yleisesti olen havannoinut, etta jos Suomessa puheella kommunikoivat bussikuskit ovat maahanmuuttajia, niin taalla he ovat alkuasukkaita.

Talla rivilla haluaisin suositella bandia nimelta Baroness. Ainakin Mastodonin ystavat saattavat pitaa.

Aurinko paistoi ja vetta satoi samaan aikaan. Se on aina kamalan sadunomaista. Joku alle metrin mittainenkin huudahti: "Mom, sunshine rain!"

Opettajat lakkoilevat ja sen huomaa karmaisevalla tavalla. Luulin saavani etsia t-paitoja ihan rauhassa arkipaivana kello kaksi. Mita viela. Koko keskusta oli taynna aiteja (lahinna, jokunen isakin) ja heidan ala-asteikaista jalkikasvuaan ja minulla meni hermot alle puolessa tunnissa. Voisin muuttaa lapsivapaaseen yhteisoon, jos se olisi vahintaan keskikokoinen kaupunki eika pahainen kyla Skotlannissa. (Muistelen joskus aika kauan sitten lukeneeni lapsettomasta kylasta jossain pohjoisessa. Asukkaiden pitaa olla yli 16-vuotiaita ja sitoutua ottamaan lapsivieraita luokseen korkeintaan kolmen viikon ajaksi vuodessa.) Taalla on hairiokayttaytyvia lapsia mielestani paljon enemman kuin Suomessa. Tannoin, viikko sitten ehka, kolme n. 8-10-vuotiasta poikaa terrorisoi koko Burger Kingia santailemalla paattomasti ympariinsa, olemalla ruokasotaa ja narppimalla ranskalaisia asiakkaiden annoksista. Henkilokunta ei muuten puuttunut asiaan oikeastaan mitenkaan. Joku hiljainen siivoojatytto sanoi kerran olemustaankin hiljaisemmalla aanella, etta pitaisi lopettaa. Pidan tosin terveella tavalla riehakkaista lapsista kunhan ne eivat ole raavasuita vailla alkeellisimpa kaytostapoja. Toinen lapsityyppi, joka on mukava, on sellaiset herrasmiesmaiset, mietiskelevat 5-7-vuotiaat pojat. Kaverilla on juuri sellainen ja voisin ottaa sen tanne meille asumaan. Hetkeksi aikaa.

Olisi aivan hirvean traagista, jos omasta lapsesta tulisi arsyttava rakanokkakusipaa-aalio. Toki kasvatus vaikuttaa eniten, mutta kai sita voi vinksahtaa, vaikka perhetausta olisi kuinka esimerkillinen. Yksi hyva syy lisaa olla hankkimatta lapsia: En kestaisi, jos siita tulisi aalio.

Galaxie 500 - Victory Garden