Nyt on riekattu, iloittu, halattu, laulettu ja vahan juotukin. Huh. Sitten jatketaan, kun pojat kulkee kaupungin halki. Taas pakko todeta, etta rankkarit on hirveaa lottoa. Ja niin pohjattoman iloinen kuin olenkin, en ikina unohda Terryn lohdutonta itkemista. (Saatoin jopa tuntea saalia). Enka sita, kuinka oksetti ja seisoin kadet korvilla selka kohti skriinia ja tarkkailin kanssakatsojien reaktioita. En edes alynnyt rukoilla. Kavisin pussaamassa Luzhnikin stadionin maalien tolppia, jos ne eivat olisi niin kaukana.

Sitten nukkumaan, etta jaksaa palata arkeen. Riehakkaalla mielella. Ja ylpealla, siihen minulla on oikeus. Kannatan hienoa seuraa.

Edit: Ja sitten kuuluu sellaista paskaa, etta kaupunki ei anna lupaa paraatin jarjestamiseen. Kuulemma olisi liikaa vakea ja turvallinen jarjestaminen mahdotonta. Tota. Eiko naita nyt jarjesteta joka vuosi eika missaan muualla niita kielleta. Vittuperkele.