Elikkäs kansanomaisesti räkätauti. Ei yhtään kivaa. Johan tässä ehti kaksi kuukautta ilman niistämistä mennäkin. Huomenna onkin sitten helppo laittaa Uusiksen aiheuttamat liikutuksen kyyneleet nuhan piikkiin. En halua mennä nukkumaan, kun en kuitenkaan saa unta ja nenä menee entistä tukompaan ja sitten alkaa sängyssä pyöriskely. Onneksi nämä menee nopeasti ohi. Ja sitten puun koputusta.

Ihmeen monta päivää on mennyt ilman konflikteja. Olen ollut nyt kuitenkin jo viikon päivät kotokotona ja vielä ei ole mitään suurempia taistoja ollut.

Tehdään nyt sekin selväksi, että kannattajaksi "tuleminen" ja huippuhetkien hunttaus on kaksi eri asiaa. Ja mielestäni on aikalailla yksi ja sama, millaisissa olosuhteissa aloittaa kannattamisen. Kunhan vain se kannattaminen on laatua pysyvä. Totta kai useimmat alkavat kannattamaan menestyksen seurauksena (ainakin etäfanit, joilla ei ole kotipaikkakuntasidoksia joukkueeseen). Menestys tuo medianäkyvyyttä, on vähän vaikea kannattaa, jos ei tiedä jengin olemassaolosta. En jaksa uskoa, että Suomen ManU- tai Real Madrid -kannattajakunta ei suurimmaksi osaksi olisi pokaalisateen synnyttämää. Mutta edelleen: keväästä -99 ManUa sympanneella sonkajärveläisellä ei ole samanlaista oikeutta olla onnellinen menestyshetkillä kuin stretfordilaisella kausikorttilaisella, joka ei ole missannut otteluakaan 30 vuoteen. Pidin myös itseäni "parempana" ManU -kannattajana muuttaessani Manchesteriin. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin. Inhoan japanilaisia ja norjalaisia otteluturisteja, vaikka itsekin kuulun samaan, Manchesterissa erittäin halveksittuun ryhmään, jota kustutaan nimellä "fucking 'I'm a Red' foreigners". Tästä pääsisin halutessani sujuvasti siihen, kuinka helvetin vaikeaa on olla uskottava ulkomaalainen naispuolinen ManU:n kannattaja. Asenne on hyvin pitkälti tyyliiä: "yeah right... you came to Manchester and noticed that there is cute Ronaldo in the club." Eihän tuollaisesta tarvisi välittää, mutta en vain pysty olla vetämättä herneitä nenään. Ja sitten alan "todistelemaan" faniuttani. Vaikka en haluaisi niin tehdä. Kyllä, tämä ON vakavaa.

Nick Hornbyn Hornankattilassa on kohtia, jotka ovat kuin suoraan omasta päästäni revittyjä.