Paan rontgen-kuvissa ei ollut mitaan poikkeavaa. Eli en ainakaan viela kuole aivokasvaimen takia. Vasen korva on ollut lukossa vuoden paivat ja nykyaan siella on myos varsin ikava paineen tunne. Olen muuten kaynyt tana vuonna laakarissa ihan varmasti useammin kuin koko kuluvaa vuotta edeltavan elamani aikana yhteensa. Vanhuus, ja varsinkin hulluus, ei tule yksin tai jotain.

Unet on ollut viime aikoina aika mielenkiintoisia. Joku yo sitten paaosassa oli Jonatan Johansson. Ei nyt tassa siita sen enempaa. Aamulla havetti viela enemman kuin taannoisen Axl Rose -unen jalkeen. Sitten oli leppoisa painajaisyo. Herasin kuuden tunnin unien aikana 11 kertaa. Muistaakseni. Se etta painajaisen aikana ajattelen, etta nyt pitaa avata silmat ja kaikki on ohi, ei ole mitaan uutta. Mutta se oli, etta luulin avanneeni silmat ja kun painajainen vain jatkuikin, piti hetken aikaa kelata, etta miten saan silmat auki. Taisin viela toisenkin kerran muka-avata. Lopulta herasin siihen, etta kiskoin silmia auki sormilla. Senkin jalkeen piti varmistaa, etta nyt olen varmasti hereilla. Nousemalla ylos, laittamalla valot ja tutkailemalla ymparistoa ja huomioimalla, etta kaikki on ihan ok. Mita nyt -6,5 ja -6,0 vahvuuksiset piilarit omaava ihminen pystyy ilman nakoapuja tutkailemaan.  

Eipa tassa voi olla hehkuttamatta, kuinka hienoa on olla Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattaja. Ihan puhtaalla omallatunnolla voi todellakin sanoa olevansa Kannattaja. Eika syyskuussa 2006 herannyt. Serbiaan tai Portugaliin ON paastava. Belgiaan nyt ilman muuta, sehan on tuossa nurkan takana.

Pohjois-Irlanti on aika mielenkiintoinen tapaus. Ensin havitaan Islannille ja sitten voitetaan Espanja. Voipi Islanti-tappio vahan harmittaa Pirlannin poikia.

Pakko valvoa, vaikka univaje on valtaisa, silmat punaiset ja ajatus ei kulje sita normaalia vahaakaan. Mutta valvottava koska huomenna ei tarvi menna toihin. Enaa 9 tuntia tyoviikosta jaljella. Ja ehei, taalla ei mitaan sunnuntai- tai ylityolisia maksella.  

Laitoin Suomen sim-kortin sisaltavan kannykan paalle ekan kerran sitten maaliskuun. Pukkasi perati kolme viestia, joisa kaksi oli "Tervetuloa Vodafonen verkkoon Isossa-Britanniassa..." Kolmas viesti kuului nain: "Moi.jos haluat erinomaista seksia,komealta miehelta,ni ilmoita." Jos olisin ilkea, laittaisin tahan lahettajan puhelinnumeron. Mutta en ole. Eika yhtaan siella sitten ajatella, etta olisi muka mennyt viesti vaaraan numeroon. Muka.