Eilen mentiin nauttimaan Slayerista ystavani paracetamolin voimalla. Vahan koomassa tosin, sen verran flunssa yritti paalle painaa. Ankesin itseni vakisin eturiviin, vaikka saavuttiin paikalle vasta ekan lampparin jalkeen. Olen ehka vahan ylpea itsestani. Kaveh ei onnistunut, siis kehdannut ja mahtunut, jotain viidetta rivia lahemmaksi. Mina neitina ihan sujuvasti aijien seassa tungin eteen. Eika kukaan edes lyonyt, valittivat vaan. Mutta en mina sellaisesta perusta.

Minulla on yksi aika traumaattinen asia, jonka olen unohtanut kertoa. Seka aiti etta isa halasivat minua silloin kun tulin Suomeen. Se oli oikeasti aika kauhea kokemus. Ei meilla halailla. Perkele. En ehka enaa koskaan tohdi tulla kaymaan.

Nyt se flunssa sitten iskee ihan hillittomalla voimalla. Silmia tykyttaa, kurkku on hiekkapaperia ja on kauhea vessahata, vaikka se ei ehka tahan flunssaan liitykaan. Huominen aikaa sairastaa. Sunnuntaina jotain vanhoja, limaisia aijia katsomaan.

Saves The Day - Head For The Hills