Ei mene oikein mikaan putkeen. Raha-, tyo-, kamppis- ja asuntoasiat rassaa. Ja isin tilanne kanssa. Sadehoitojakso on lopussa, mutta sita on viela siella. Yritan olla ajattelematta asiaa, koska kurkkua kuristaa muutenkin ihan tarpeeksi. 

Voisi melkein luvata, etta en enaa koskaan juo samalla istunnolla puolta pulloa viinia ja 12 smirnoff icea. Kotimatka oli sen verran hamaraa, etta vasta liikennemerkki "ring road" heratti tajunnan. Ei ollut ihan oikea suunta. Olen kylla edelleen aika varma, etta niita smirnoff iceja oli viisi. Jonnyn mukaan 12. Joskus on pitanyt taallakin kertoa Jonnysta. En oikeastaan ole koskaan uskonut sielunveljiin/siskoihin. (Lahinna sen takia, etta en usko sieluihin.) Kuitenkin, Jonny oikeastaan olisi sellainen, jos mielestani sielunihmisia olisi olemassa. Se on pelottava tunne, kun huomaa ajattelevansa samalla tavalla lahes tulkoon kaikesta. Poislukien jalkapallo, jonka paalle reppana ei ymmarra tuon taivaallista. 

Lienee selvaa, etta Jonny on "mincing homosexual". Kuten itse asian ilmaisisi.