Krapulapaivat on hassuja. Heraan aina 5-6 tunnin unien jalkeen superpirteana. Protestina yritan jatkaa nukkumista vakisin, onnistumatta. Nousen ylos, syon, kayn suihkussa ja alan tekemaan jotain tavatonta. Kuten siivoamaan tai tiskaamaan. Pitaisi hankkia krapula useammin. 

Posti toi kolme levya Ramonesia. Oli mukava yllatys. En muistanut odottaa niita ollenkaan.

Ihan Kivalta tuli tekstiviesti. Ei olla nahty talla viikolla ollenkaan. Ei edes puhuttu puhelimessa. Enka mina ole edes kaivannut sita. Meidan piti menna marraskuussa Roomaan viikonlopuksi (=katsomaan jalkapalloa), mutta nyt en ole varma, haluanko lahtea sen kanssa. Voisin mieluummin menna jonkun kaverin kanssa, joka on aidosti kiinnostunut jalkapallosta ja jolle se ottelu ja sen kehystapahtumat olisi matkan tarkein juttu. Enka nyt tarkoita, etta Ihan Kivan pitaisi ymmartaa jalkapallon paalle (omapa on hapeansa), mutta en vain halua lahtea sen kanssa.

Olen taas vahan katkera yhdesta asiasta nuoremmille sisaruksille. Minun lapsuudessani isa oli aina toissa. Se tuli illalla kahdeksalta kotiin. Soi ja alkoi katsomaan uutisia. Sitten minun piti menna nukkumaan. Joskus isa vaan istui nojatuolissaan olohuoneen ikkunan edessa ja kuunteli klassista musiikkia. Se ei jaksanut tehda muuta 12 tunnin tyopaivan jalkeen. Kesaisin se piti kahden viikon loman ja silloin me tehtiin sellaisia asioita, mita lapset normaalistu isiensa kanssa tekee. Nykyaan isa on toissa "normaalisti", 8-9 tuntia paivassa. Se siis jaksaa tehda lastensa kanssa juttuja myos ihan arkipaivina. Se myos pitaa kunnon joulu- ja kesalomat. Minulle isa on jaanyt vahan etaiseksi. Vaikea olla laheinen ihmiselle, joka ei koskaan ollut lasna. Me kysellaan kohteliaasti toisten tekemisia kaksi kertaa vuodessa. Puhutaan vahan jalkapallosta ja tapetoinnista. Nurmikkokin pitaisi leikata. Me ollaan keskenamme kuin kaksi aikuista hyvaa tuttua. Nuoremmille sisaruksilleni se on isa. Niilla on yhteisia vitseja ja niilla on puhuttavaa ruokapoydassakin. Isa kay katsomassa niiden jalkapallo- ja sulkapallopeleja. Minulla on kehittynyt keskusteluyhteys isaan vasta yli 16-vuotiaana.

Aitiin se katkesi 10-vuotiaana.

Ja kuitenkin ihan aidosti uskon, etta minulla on maailman parhaat vanhemmat.

Pitais kayda parturissa ("se on kampaaja."), ja  kaupungilla ostamassa jotain kemikaaleja naamaa varten. Ehka kohta paasen finnivoiteista eroon. Ja sitten saakin saumattomasti siirtya ryppyvoiteisiin. Luultavasti sorrun myos ostamaan pari pipoa. Kohtahan voi vaikka alkaa syksy ja lampotilat tippua alle +18.

Telkasta tulee Psyko. Ehka yliarvostetuin leffa ikina. Siina ei ole yhtaan mitaan kauhua. Eika ahdistavaa, oma elamakin on ahdistavampaa kuin yksikaan kohtaus tuossa filmissa. Uskomattoman huono musiikki, lahinna "musiikki", lisaa patkan paskuutta.

Puuha Peten Hyrre on niin arsyttava hahmo, etta tekisi mieli vedella ympari korvia. Vai pitaisiko sanoa myllya. Toinen sisalmyksia kieputtava hahmo sarjassa on Puuhiksen kissa. Voi herranjumala, vahempikin vouhkaaminen arsyttaa. Ja antaa kissoista tosi tyhman kuva. Ihan kuin ne olisi jotain aivottomia kaneja tai marsuja. Oikeasti kissat on hienoja, alykkaita ja arvonsa tuntevia elaimia.

The Cribs - Mirror Kissers

(Jos pitaa Kaiser Chiefsista ja/tai Bloc Partysta, niin The Cribs voi olla ihan tutustumisen arvoinen. En tosin ota vastuuta.)