Se oli tavattoman surullista, kun niita poikasia kuoli siina viimeisessa myrskyssa. Mina naiivi jo kuvittelin, etta nyt on vaarat ohi ja porroiset elainlapset selviaa. Mita viela. (Miksikohan March of the Penguins on suomennettuna Pingviinien matka.) Se oli kylla ihan ok luontodokkari. Ei oltu katsottu tarpeelliseksi selostaa yksityiskohtaisesti parittelua. Se on aika edistyksellista. Yleensa tama toiminto, joka kaikilla elainlajeilla tuppaa olemaan samanmoinen, on kerrottu erittain tarkasti. Mukulana sen kuuntelu ja katselu aiheutti sohvalla vaantelya. Pingviinien marssin keisaripingviinit olivat tosi urheita ja sympaattisia. Ja helvetin sitkeita. Voisi ehka rankata keisaripingviinin aika korkealle lempparielainlistalla. Huomasin myos pitavani jaasta. Kaunista, kunhan sita ei omassa elinymparistossa ole.

Mukillisen kanssa kaakaota saa nakojaan helposti tuhottua 250 grammaa kermaa. On kylla vahan allo olo.

Huomenna uusi FF-albumi on virallisesti saatavilla ainakin Saksassa. Olen vahan tullut siihen tulokseen, etta levyn kuunteleminen siita alkaen, kun se on edes jossain maassa julkaistu, on moraalisesti ihan ok, vaikka omassa maassa sen julkaisuun olisi viela tajuttoman pitkat nelja vuorokautta. Jannittaa. Mita jos se onkin ihan kamalaa kuraa. Joudunko sitten kuitenkin vaan hymistelemaan tyytvaisena ja leikkimaan sen olevan ihaninta koskaan. Tai ehka en edes erota kuraa hyvasta ja hyvaa kurasta, kun kyseessa on Foo Fighters. Potkikaa perseelle, jos se on ihan paska ja mina vaitan muuta. Tai ei ehka kuitenkaan, tuntemissani ihmisissa on ehka yksi, varauksin kaksi, tyyppia, joiden musiikkimakuun luotan. Muut ovat olleet enemman tai vahemman ei-oikeassa jonossa, tai kavelleet jakopaikan ohi.

Screaming Trees - All I Know