Lauloin eilen Sveitsin kansallislaulua Stephane Henchoz:lle ja jollekin toiselle Wiganin pelaajalle. Alkoholi siis tuo esiin ihan uusia kykyja.

Hauskaa oli kylla. Kaverin iskan ravintolaketjun uusimman lenkin avajaisiin siis paasin patemaan. Taman kaverin, Andyn, siivella. En pida tilanteista, joissa on pakko puhua tuntemattomien kanssa, mutta uteliaisuus ja ilmaisten juominkien ylivoima veivat mielenkiinnon. En ole koskaan elamassani ollut sellaisissa ryysyissa. Musta spaghettiolkaiminen lyhyt mekko revitylla helmalla. Minut tuntevat ihmiset varmasti ymmartavat, miksi tama asuste on mainitsemisen arvoinen. Jouduin myos ensimmaista kertaa neljaan vuoteen kayttamaan sukkahousuja. Ihminen, joka on keksinyt noin epakaytannollisen ja inhottavan vaatekappaleen, on saatanasta. Sukkikset tosin peittivat koipieni kalmankalpean ihon. Pattipolvia ei, siihen tarvittaisiin hoyla tai hiomakone. En luultavasti olisi yhtaan kenenkaan siveellisyyskasitteita loukannut, vaikka olisinkin ollut sukkahousuitta. Brittinaiset kun ovat viihteella minimaalisissa vaatteissa, ja nekin pari numeroa liian pienia. Siina laskit tursuaa ja kalsongit villkkuu.

Wiganin pelaajat olivat ainoita, joiden parstat soitti jotain kelloja paassani. Eika siella luultavasti ollutkaan korkeamman luokan julkkiksia. Ellei Big Brotheristeja ja huonojen saippuasarjojen, tyyliin Coronation Street, nayttelijoita lasketa. Enka niitakaan tunnistanut, mutta niin minulle kerrottiin. En onnistunut paasemaan piireihin, mutta pakkopuhuminen ei ollut kamalan hirveaa. Jalkapallosta kuitenkin loppujen lopuksi puhuu helposti useamman tunnin. Tuo alussa mainittu laulaminen alkoi siita, etta Andy pyysi naytetta Ruotsin kansallislaulusta. Mina kun olen humalassa kansallislauluekspertti. Ja jotenkin asiat sitten menivat siihen, etta minua pyydettiin laulamaan Mr Henchoz:lle. En tieda Sveitsin kansallislaulun savelta, sanoista puhumattakaan, mutta lauloinpa silti. Mika oli ihan hyodytonta, silla en saanut lippuja MM-otteluihin, kutsua Sveitsin pelaajien inside-pippaloihin tai mitaan muuta vastaavaa.

Humalaiset keski-ikaiset brittimiehet ovat sata kertaa limaisempia kuin suomalaiset.

Loppuillasta huolehdin Andysta. En ikina kehtaisi olla sellaisessa rypemistilassa omien vanhempieni edessa. Vaikka isa olikin tasavertaisessa kunnossa poikansa kanssa. Silti. En kehtaisi.

Minua luultiin kolme kertaa ranskalaiseksi ja kaksi kertaa puolalaiseksi. Henchoz puolalaiseksi. Ranskalaisuutta ei millaan pysty ottamaan kohteliaisuutena. Sehan on vahan sama kuin sanottaisiin, etta puhutpa sina huonosti englantia ja olet ylimielinenkin. Vaikka ei kaikki ranskalaiset voi olla ylimielisia. Ainoastaan ne, jotka mina olen tavannut.

Niin paljon kuin pidankin Foo Fighterssista, en enaa millaan jaksaisi tata tauotta paassa soivaa Everlongia. Soisi edes koko biisi, mutta ei. Yksi lyhyt patka uudestaan ja uudestaan. "breathe out, so i can breathe you in, hold you in... breathe out, so i can breathe you in, hold you in... breathe out, so i can breathe you in, hold you in..."

Pihalla haisi vahan kesalta. Uskalsin olla optimisti, ja ajattelin, etta ehka kesa on taalla jo kuukauden kuluttua. Aika rohkeaa.

Breathe out, so I can breathe you in, hold you in.