Lauloin eilen Sveitsin kansallislaulua Stephane Henchoz:lle ja jollekin
toiselle Wiganin pelaajalle. Alkoholi siis tuo esiin ihan uusia kykyja.
Hauskaa oli kylla. Kaverin iskan ravintolaketjun uusimman lenkin
avajaisiin siis paasin patemaan. Taman kaverin, Andyn, siivella. En
pida tilanteista, joissa on pakko puhua tuntemattomien kanssa, mutta
uteliaisuus ja ilmaisten juominkien ylivoima veivat mielenkiinnon. En
ole koskaan elamassani ollut sellaisissa ryysyissa. Musta spaghettiolkaiminen lyhyt mekko revitylla helmalla. Minut
tuntevat ihmiset varmasti ymmartavat, miksi tama asuste on
mainitsemisen arvoinen. Jouduin myos ensimmaista kertaa neljaan vuoteen
kayttamaan sukkahousuja. Ihminen, joka on keksinyt noin
epakaytannollisen ja inhottavan vaatekappaleen, on saatanasta.
Sukkikset tosin peittivat koipieni kalmankalpean ihon. Pattipolvia ei,
siihen tarvittaisiin hoyla tai hiomakone. En luultavasti olisi yhtaan
kenenkaan siveellisyyskasitteita loukannut, vaikka olisinkin ollut
sukkahousuitta. Brittinaiset kun ovat viihteella minimaalisissa
vaatteissa, ja nekin pari numeroa liian pienia. Siina laskit tursuaa ja
kalsongit villkkuu.
Wiganin pelaajat olivat ainoita, joiden
parstat soitti jotain kelloja paassani. Eika siella luultavasti
ollutkaan korkeamman luokan julkkiksia. Ellei Big Brotheristeja ja
huonojen saippuasarjojen, tyyliin Coronation Street, nayttelijoita
lasketa. Enka niitakaan tunnistanut, mutta niin minulle kerrottiin. En
onnistunut paasemaan piireihin, mutta pakkopuhuminen ei ollut kamalan
hirveaa. Jalkapallosta kuitenkin loppujen lopuksi puhuu helposti
useamman tunnin. Tuo alussa mainittu laulaminen alkoi siita, etta Andy
pyysi naytetta Ruotsin kansallislaulusta. Mina kun olen humalassa
kansallislauluekspertti. Ja jotenkin asiat sitten menivat siihen, etta
minua pyydettiin laulamaan Mr Henchoz:lle. En tieda Sveitsin
kansallislaulun savelta, sanoista puhumattakaan, mutta lauloinpa silti.
Mika oli ihan hyodytonta, silla en saanut lippuja MM-otteluihin, kutsua
Sveitsin pelaajien inside-pippaloihin tai mitaan muuta vastaavaa.
Humalaiset keski-ikaiset brittimiehet ovat sata kertaa limaisempia kuin suomalaiset.
Loppuillasta huolehdin Andysta. En ikina kehtaisi olla sellaisessa
rypemistilassa omien vanhempieni edessa. Vaikka isa olikin
tasavertaisessa kunnossa poikansa kanssa. Silti. En kehtaisi.
Minua luultiin kolme kertaa ranskalaiseksi ja kaksi kertaa
puolalaiseksi. Henchoz puolalaiseksi. Ranskalaisuutta ei millaan pysty
ottamaan kohteliaisuutena. Sehan on vahan sama kuin sanottaisiin, etta
puhutpa sina huonosti englantia ja olet ylimielinenkin. Vaikka ei
kaikki ranskalaiset voi olla ylimielisia. Ainoastaan ne, jotka mina
olen tavannut.
Niin paljon kuin pidankin Foo Fighterssista,
en enaa millaan jaksaisi tata tauotta paassa soivaa Everlongia. Soisi
edes koko biisi, mutta ei. Yksi lyhyt patka uudestaan ja uudestaan.
"breathe out, so i can breathe you in, hold you in... breathe out, so i
can breathe you in, hold you in... breathe out, so i can breathe you
in, hold you in..."
Pihalla haisi vahan kesalta. Uskalsin
olla optimisti, ja ajattelin, etta ehka kesa on taalla jo kuukauden
kuluttua. Aika rohkeaa.
Breathe out, so I can breathe you in, hold you in.
keskiviikko, 5. huhtikuu 2006
Kommentit