Tama paiva on ollut suhteellisen kurja. Eika varmasti muuksi muutu.
Paiva alkoi Nirvanan Nevermindin hajoamisella. Soitin pukkasi no
discia. Kokeilin viela toisessa poppitoosassa. Se sanoi "insert disc".
Matkalla levykauppaan vastaan tuli Zinedine Zidanen nakoinen mies.
Olisin ZZ:ksi luullutkin, ellen olisi keksniyt liian montaa syyta,
miksi ZZ ei ole kavelemassa Manchesterin katuja juuri silla hetkella.
Mukaan tarttui elamani kolmannen Nevermindin lisaksi Green Dayn Nimrod
ja Everclearia. Mielestani Green Daylla on hauskat lyriikat. Ennen
American Idiot- levya Green Day oli kivaa pop-punkkia, josta tulee
hyvalle tuulelle.
Yritin eilen pelata jalkapalloa neljan
kuukauden levon jalkeen. Ei tuntunut pahalta pelaamisen aikana. Tanaan
tuntuu. Polvi on oudon turvonnut ja kipea.
Sain
hammaslaakarilta juurihoitotuomion. Rohkeutta (ja rahaa)
toimenpiteeseen joutuu keraamaan jonkun aikaa. Luultavasti ainakin
siihen asti, etta olen kaymassa Suomessa. Tassa maassa en juurihoitoon
mene. Vahan hirvittaa, kuinka paljon siita lystista joutuu maksamaan.
Viimeeksi oli muistaakseni n. 100 euroa. Silloin tosin kuuluin viela
Suomen terveydenhuollon piiriin. 500-1000 euroa lienee realistinen
arvio.
Lauantaina aamuyosta kavelin muutaman kilsan kotiin
sateessa lampomittarin herjatessa reilua kahta plusastetta. Saan
mukaisesti olin t-paidassa. Nyt on sitten nuha paallansa. Vaikka luulin
jo valttyneeni silta.
ManU:n uuden paitasponsorin logo
nayttaa paidassa todella typeralta. Ehka siihenkin tottuu. Vodafonekin
naytti aikanaan Sharpin jalkeen ihan tyhmalta.
Hyvin tehty, Porin Assat.
Aurinko olisi saanut paistaa, kun kerran eka meinasikin.
Nirvana - Stay Away
keskiviikko, 12. huhtikuu 2006
Kommentit