Iranilaiseni. Seka kuka/mika vei mun mielenkiinnon?

Edelleen odotellaan ovien aukenemista.

Welcome to the jungle.

November rain.

Loppua.

Vasyneet mutta hikiset ja ainakin mina humalassa. Oikeasti tuntui silta, etta ei pysty enaa seista yhtaan. Myos halu paasta eroon lahinna muiden hikea imeneista vaatteista oli valtava.

Se oli eilen. Ei tollaista joka viikko jaksaisi. Tai edes joka kuukausi.

Lisaksi haluan tassa ilmaista ihmetykseni kahdesta ihmisryhmasta keikoilla:

1. Ne, jotka valittavat, etta tonit. No voi helvetti, ihme juttu etta ei pysty olla liikkumatta, kun jokunen tuhatta ihmista takaa ryysii niskaan. Lopuksi oltiin kylla niin purkkisardiineita, etta eipa siina ollu tilaa tonia. Mulla oli toinen kasi ergonomisesti jumissa selan takana, enka vain saanut sita sielta pois.

2. Ne, jotka ensin tunkevat ihan eteen ja sitten kun keikka alkaa ja porukka pakkautuu viela tiiviimmaksi, nama, yleensa naispuoliset, alkavat viiden minuutin sisaan tippa linssissa haukkomaan henkea ja vinkumaan, etta kuolevat. Sitten jarkkarit kiskovat niita pois kansan keskelta ja siina kuulkaa stringit ja perseet vilkkuu, kun hameet jaa tungokseen. Kaikkein mukavinta on, kun tallaista persetta hilataan apaut oman paan yli.

Tallaisia heikkoja tapauksia varten on istumapaikat. Ehka oppivat jo vaikka ensi kerralla.