Eilen oli Israelin itsenaisyyspaiva. Asuinalueeni juutalaiset laittoivat jalalla koreasti. Siina hatut lentelivat ja jollain huolimattomalla saattoi helma nousta polven ylapuolelle. Kamppisten mielesta mina pilkkaan heita. Mutta kun edes pilkkaa. En vain voi sille mitaan, etta heidan pukeutumisensa tuo mieleen amishit. Ja se taas mieleen Amish Paradisen. Niin vakisinkin hymyilyttaa. Naapurin Eytan, 5v, kertoi, etta tarkeinta hanen elamassaan on Hashem, sitten sapatti ja kolmanneksi perhe. (Eytan juttelee minulle paljon takapihamme erottavan aidan reiasta.) Lasten aivopesu on iljettavaa. Siina vain ei ole mitaan normaalia, etta 5-vuotias vaittaa tuollaisten asioiden olevan aitia, isaa ja sisaruksia tarkeampia. Minun kay myos saaliksi taman naapuriperheen vanhinta lasta, ainoaa tyttoa. Varsinainen lastenhoitaja neljalle pikkuveljelleen. Satoi tai paistoi, Yovela 11v seisoo kadulla (Briteillahan ei ole etupihoja, missa leikkia. Taalla lapset leikkivat kaduilla.) vahdissa veljien santaillessa sinne tanne. Ja kylla, mina kyylaan naapureita, mutta se ei liity tahan. En ole ihan varma, onko niilla taas vauva. Vaikka johan se olisi aika, kun edellinen oppi juuri kavelemaan. Ja kun on se nannykin omasta takaa, niin mikas siina. Minua arsyttaa ihmiset, jotka eivat ota huomioon omia voimavarojaan suunnitellessa lapsilukua.

Iskalla on kaiken kivan lisaksi keuhkokuume. Eika se oikein ota talttuakseen. Aiti kertoi eilen, vaikka tauti on ollut perjantaista lahtien. "En halunnut huolestuttaa. Mutta nyt kun se vaan jatkuu ja jatkuu, niin ajattelin kertoa. Kurkku on myos alkanut hylkimaan ihosiirrannaisia." No voi jeesus, alkaa vahan epailyttamaan, etta onkohan koko mies enaa elossa ollenkaan. Veljenpoika oli kysynyt leikkausarven nahtyaan, etta onko ukki ollut tappelussa.