Kyllapas arsyttaa.

Hardworking families. Aina kun mediassa puhutaan asuntojen/sahkon/kaasun/ruuan hintojen noususta, niin mainitaan, kuinka vaikea taloustilanne on kovasti toita tekeville perheille. Koska jostain on nyt syntynyt mielikuva, etta perheelliset tekevat enemman toita kuin yksinelajat. Tai etta heille se toiden teko on jotenkin raskaampaa.

Tamahan on tilastollisestikin ihan taytta paskaa. Tassa maassa varsin monet lapsiperheiden vanhemmat, varsinkin aidit, tekevat lyhennettya tyoviikkoa. Eli tekevat vahemman toita kuin muut. (Tyopaivan paatteeksi tapahtuva omien lasten hoitaminen ei ole tyota.)

Lisaksi, vaikken itse yksin asukaan, haluaisin kertoa, etta yksinasuminen on apaut kaksi kertaa kalliimpaa kuin asumismuoto, jossa saman katon alla asuu kaksi aikuista jakamassa asumiskustannukset.

Etta niin.

Eika tassa suinkaan kaikki. Tanaan teen niin pitkan postauksen, etten ole yhta pitkaa kuukausiin, ehkapa vuosiin, tehnyt.

Tiedatteko, kun kaveri, jonka on tuntenut vuosikausia ja jota on nahnyt kahdestaan, ryhtyy parisuhteeseen. No useinhan tassa ei kay kaverisuhteelle yhtaan mitaan. Mutta joskus kay. Nimittain silleen, etta tama kumppani on niin taydellinen ja ihana (tasta eteenpain Ihana-Ian), etta ei siita voi olla erossa kolmea tuntia kuukaudessa. Vaan se on pakko tuoda niihin kaveritapaamisiin. Puhupa siina sitten kaverillesi totuttuun vanhaan tyyliin, kun tama sinulle ihan tuntematon Ihana-Ian istuu vieressa. Ei minulla ole mitaan kavereiden partenereita vastaan, mutta aika vaikea on kaverisuhdeta yllapitaa, jos ei ikina voi tavata ilman Ihana-Iania.

Taidanpa menna lenkille.