Amazon on kylla hauska. Kun imurin/rinkan/syomapuikot tilaa, niin sen jalkeen Amazonilta puskee viikottain roskapostia sen hetken parhaiten myyvista imureista/rinkoista/syomapuikoista. Nama ovat toki kulutushyodykkeita, jotka pitaa uusia ainakin kerran kuukaudessa.

On ollut yska syyskuusta lahtien. En muista, onko kyse syyskuusta 2013 vai 2012.

Kavin luistelemassa. Jos on pitanyt itseaan ihan kohtalaisena luistelijana, niin kylla karisee kaikki luulot aika tehokkaasti, kun jalkoihin lyodaan tallaiset. (Todella kulahtaneet ja omalle jalalle kaksi numeroa liian isot versiot noista.) Toki se, etta viimeisen 10 vuoden aikana on tullut oltua luistimilla muutaman kerran, joista viimeisin kerta ihan juuri joskus kolme vuotta sitten, saattoi vaikuttaa puskista tulleeseen kompelyyteen. Luokattoman huono jaa (lapsuuden ulkojaatkin oli paremmassa kunnossa), n. 150 luistelijaa kendokaukalossa ja kyparattomien, luistelutaidottomien pikkulasten puolesta pelkaaminen lisasivat jannitysta.