Inhoan tata unettomuutta. Vasyttaa ihan saatanasti, mutta en saa unta. Nyt olen valvonut apaut vuorokauden ja sita ennen nukuin viisi tuntia. Arvasin kylla, etta jotain tallaista oli tulossa, koska viela viime viikolla ja sita edeltavan kuukauden nukuin kaytannossa koko ajan. Balanssi.

Paa hajoaa kohta.

Olen niin taydellisen vasynyt siihen, etta koko ajan on jotain vialla. Koskaan ei ole hyva. Eika edes kurkussa ole vanha tuttu pala vaan saakelinmoinen mohkale. Talla hetkella eniten ahdistaa tieto siita, etta en luultavasti koskaan ole ns. normaali.

Ja olin kuolla nauruun, kun telkkarissa laakariseta kertoi, etta masentuneen ihmisen pitaa syoda ja nukkua hyvin seka ulkoilla. TOHHOHHOO. En tosin kai ole koskaan ollut varsinaisesti masentunut, ainoastaan ahdistunut ja kaksisuuntainen, mutta uskallan silti vaittaa, etta lenkkeily ja nukkuminen auttaa korkeintaan tunteeseen nimelta masentuneisuus. Mielenterveyssairauksia ei kylla tuollaisilla "reippaampi ote elamaan" -ohjeilla paranneta.

Minua myos arsyttaa kaikki. Ja jokainen.