Kynsisaksilla silloin tällöin nyrhitty otsatukka ja jumala_muistaa_koska leikattu lopputukka alkavat olemaan niin kamalassa kuosissa, että ihan oikeasti tempaisen tänään tukanleikkuuseen. Lyhyeksi lähtee. Inhoan tälläista olkapäille ulottuvaa ei-minkään pituista reuhkaa.

Nukahdin eilen kuulokkeet korvilla. Heräsin jonkin ajan päästä hieman pihalla menosta ja Tom Araya kuiski korviin "God hates us all". Siinä ehti jo vähän hätääntyä äänistä päässä ja suurinpiirtein luuli olevansa riivattu. Useampi sekunti meni ennen kuin tajusin ymmärtää, mistä on kyse. Ja sittenkin taisin repiä kuulokkeet pois puolipaniikissa.

Pieniä on hauska ärsyttää, kun ne menettää malttinsa niin uskomattoman helposti. Aina ohimennessä, ja välillä muulloinkin, sanon lapsisiskolle "Löyhkä/liete/lemu-Laura". Se juoksee äitin luo ja valittaa, että kiusaan. Sitten on pakko sanoa uudestaan. Pakko.

Eikä ole mitään käsitystä, kuinka nuo google-mainokset tuohon arvotaan.

Social Distortion - Making Believe