Luulin, etten ikina oppisi tykkaamaan Englannin jalkapallomaajoukkueesta. En ole sita koskaan inhonnut (Eurooppalaisinhokit on Saksa ja Ranska.), mutta en erityisemmin pitanytkaan.

Noh, yhdeksatta vuotta piti sumua, hometta ja kokolattimattoja hengittaa, jottaa aloinkin tykata. Jarkyttavassa vapinassa ja hikoilussa ottelun joutui seuraamaan ja rankkareiden aikana poistuin toki ulos. Kotikadulla naytti olevan aika paljon jengia hermosavuilla. Ihan niin kuin Englannilla olisi tapana voittaa rankkarikisoja, tai no ylipaataan ns. isoja jalkapallomaita. Ja olihan se mukavampi havita nyt kunniakkaasti kuin valierissa Saksalle 4-0.

Olen jos siis taysin adoptoinut englatilaisen maajoukkuekannattajan tappiomentaliteetin.

Noin yleensa isojen kisojen rankkarikisoista olen miettinyt, etta jos itse olisin moisessa kamalassa tilanteessa, niin varmaan alkaisin itkea, vaatisin saada soittaa aidille ja lopulta yksinkertaisesti kavelisin pois stadionilta.

Machine Head - Witch Hunt