Heraan puoli kymmenelta ovikellon aaneen. Makaan peiton alla hiljaa ja
hengittamatta. En halua paljastaa olevani hereilla. Silloin on parasta
olla hengittamatta. Ovikello soi toisen kerran. Minusta tuntuu, etta
meidan taloudessa mina olen ainoa, jota millaanlailla huolettaa
ovikellon soimiset. Hiivin hiljaa huoneeni ovelle. Kuulostelen
elonmerkkeja. Menkaa nyt saatana joku. Tasta on tulossa
periaatekysymys. Mina en halua aina olla se, joka lopulta menee sen
oven avaamaan. Sita paitsi tahan aikaan se ei voi olla muuta kuin
postinkantaja, jolla on jotain liian suurta luukusta tungettavaksi.
Viimeeksi "tahan aikaan" se oli tosin joku vihainen viranomainen, joka
kertoi, etta osoitteestamme ei ole maksettu council taxia, joka on kai
nimensa puolesta vahan niinkuin kunnallisvero, mutta kaytannossa
kuulemma mm. katujen kunnossapitoa varten. Veron maara tulee asunnon
koon mukaan, ah kuinka luonnollista. Meidan tapauksessa n. 700 puntaa
vuodessa. Ja koska taalla ei kaduilla pysty edes rullaluistella, niin
en kylla katso kyseisen veron maksamisen olevan velvollisuuteni. Sen
maksamisen pystyy valttamaan muuttamalla tarpeeksi usein. Muuttaa aina
sellaiseen asuntoon, jossa council tax on hiljattain maksettu, niin
seuraavaan on sitten taas melkein vuosi aikaa. Nyt kun tiedatte, kuinka
valtella veroja Britanniassa, voin siirtya takaisin siihen ovikelloon.
Edelleen siis seison odottamassa, etta joskos joku vaikka menisi. Ei
silla postinkantajalla edes ole koskaan mitaan minulle. Paitsi jos aiti
on lahettany hapankorppuja. Siella on kuitenkin taas kamppiksen
tietokonejuttuja. En muuten mene. Ovikellon rimputus on muuttunut
postiluukun kolisteluun ja oven hakkaamiseen/potkimiseen. Mista se
tietaa, etta joku on kotona? On kuitenkin arkipaiva. Tekee muuten mieli
hapankorppuja. Oliskohan tama joku alitajuntajuttu. Kompuroin portaat
alas. Raotan ulko-ovea ja puolisokeana (-6 ja -6.5...) hahmotan jonkun
seisovan edessani. "Mr Swift?" Joo, nukkuu, luulisin. Kuittaan paketin.
Valittomasti oven sulkeutumisen jalkeen kajahtaa seinan takaa: "Who was
it? Postman? Is it from PC World?" Tekee mieli hyppia paketin paalla.
Ei voi olla niin vaikeaa raahata persettaan 8 askeleen verran,
varsinkin kun tietaa tasan tarkkaan, kuka siella on ja milla asialla.
Sita paitsi, tama sankari nakee huoneensa ikkunasta kuka seisoo
ulko-ovella. Ja koska hanen sankynsa on ikkunan alapuolella, paskiainen
on varmasti myos kurkannut, kuka siella on. Etta on se vaarin. Minulla
on sentaan ensin 8 askelta, sitten portaat ja sitten viela 8 askelta.
Seuraavalla kerralla en sorru. En varmasti. Saatana.
No tulipa nukkumisestakin melkein jotain tuon jalkeen. Kaksi muuta
kamppista tulee tanaan Berliinista. Onneksi. Olen erittain kypsynyt
Anthonyyn. Pelkka naaman nakeminen arsyttaa.
(Vaikka on se oikeasti valilla hauska ja kaikkea.)
Ihan Kivakin tulee huomenna Islannista, mika on ihan kivaa. Taman tason
tunnustuksia ei kylla tule normaalisti yhtaan kenestakaan annettua.
Toivottavasti saan jotain kivaa, enka mitaan ponia.
keskiviikko, 29. maaliskuu 2006
Kommentit