Aitilta (ja isalta) tuli joulupaketti jo maanantaina. Malliesimerrki siita, kuinka paketteja EI kuulu lahettaa. Ikuisuus ennen kuin sen "saa" avata. Oisin tuijotan sita ja se tuijottaa minua. Tana aamuna oli pakko vahan raottaa. Paallimmaisena lappu "Ravistele, hypistele ja kuulostele, mutta malta! Rauhaisaa Joulun odotusta." Kylla mina sitten oikeasti jatin raottamisen siihen. Jos nyt perjantaihin asti jaksaisi.

1. Mitä teit vuonna 2006 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Soin mielialalaakkeita. Toh.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Ei ollut mita pitaa.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
Suomessa ja Italiassa. Muistaakseni. Saalittavaa. Ja Keravalla.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2007 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2006?
Olla rikkaampi, tasapainoisempi, iloisempi ja vahemman hullu.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2006?
Tuskin mikaan.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Seuraava.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
Kun ei tavoittele, ei voi epaonnistua.

10. Kärsitkö vammoista?
Hampaat edella ratikkakiskoihin, rikkoutuneella pullolla viilto kasivarteen. Ei varmaan muuta. Polvi nyt on jo ihan ikuisuusvamma.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Lippu Leedsin festareille.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kamppis D oli aika korvaamaton alkuvuodesta, kun tuntui etta ei pysty olemaan oisin.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Yhden tyokaverin. Se on hamaava ja hammentava.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan 60 puntaa viikossa. Tuskin mihinkaan muuhun yksittaiseen asiaan menee yhta paljon.

15. Mistä innostuit eniten?
Taisi olla jalkapallon MM-kisat.

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
Tuskin mikaan albumi/kappale tulee muistuttamaan tasta vuodesta, mutta luultavasti tulen muistamaan, etta Musen Black Holes and Revelations ilmestyi vuonna 2006.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
Ehka sama.

17.1. Lihavampi vai laihempi?
Alipainoinen rimppakinttu edelleen

17.2. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Ihan mita tahansa oikeastaan. En ole tehnyt yhtaan mitaan koko vuonna.

19. ...entä vähemmän?
Olla tekematta mitaan.

20. Miten aiot viettää joulun?
En vieta joulua.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Paan sekoaminen olisi saanut jaada valiin. Tai ehka se tapahtui jo viime vuonna. Ei voi tietaa.

22. Rakastuitko vuonna 2006?
En.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Zero.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
En seuraa mitaan tv-sarjaa.

 25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En kai.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Niin. Olen lukenut koko vuonna tasan yhden kirjan, Passion Is a Fashion: The Real Story of the Clash.  Ja se ei ollut hyva.

27. ...entä musiikillinen löytö?
Melkein vaittaisin etta raskaamman musiikin ymmartaminen on ollut hyva juttu. Joten vastaan jotta Slayer.

28. Mitä halusit ja sait?
En ole kovasti halunnut mitaan. No keikkaliput ylipaataan.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Lippu ManU-Chelsea- otteluun.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
The Departed ehka. Tai Borat.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Podin niita ratikkakiskot kokeneet hampaita. Oli kipiat. Ja koitin unohtaa olevani taas askeleen lahempana keski-ikaa.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Etta kevaalla olisi saanut jonkun kultapoikajengin mestaruutta juhlia ja etta ei olisi hullu.

33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2006?
Seuraava.

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
No ei nakojaan yhtaan mikaan.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Dave Grohlista ja Ryan Giggsista.

 36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Hahaa. Ei nakojaan ole savayttanyt. Lordin euroviisuvoitto? (valitkaa haluamanne hymio)

37. Ketä kaipasit?
Jaa-a. En ketaan. Surullista.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Typera kysymys. Sanotaan sitten etta Eidur aka Islantilaishenkilo aka Viikinki.

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2006.
Mita jos ei ole oppinut yhtaan elamanohjetta?

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2006.
En lainaa.

Noihinkin vastaaminen oli ah, niin hyodyllista. Ja kunnolla panostinkin.

Superchunk - Silver Leaf and Snowy Tears