Kun ensin odottaa kesaa yhdeksan kuukautta ja sitten se kesa ei vain alakaan, niin se on raastavaa. Tai olihan kesaa viikko huhtikuussa ja viikko kesakuun alussa. En yksinkertaisesti enaa kesta. Olen syntynyt aivan vaaralle puolelle maapalloa. Ensin jaksoin kylla iloita siita, etta on ylipaataan kesakuu. "Pian ne lampimat alkaa." Mutta pian on heinakuu. Elokuu on taalla aina sateinen ja syyskuussa alkaakin syksy. Joka aamu raotan salekaihtimia varovasti jonkinlaista toivoa elatellen. Ja joka aamu raskaat pilveet pitaa pesaansa Manchesterin ylapuolella ja joko sataa tai alkaa sataa ihan mina hetkena hyvansa. Inhoan kaikkia ja haluan kuolla.

Jos joku ei viela tiennyt, niin Britannia on paska maa.