Ihmeteltiin, että en ole vouhottanut Foo Fightersin uudesta biisistä.

Olen nyt miettinyt, miksi siitä olisi pitänyt vouhottaa sekä mitä siitä vouhottaisin. Jos on superperusrockia soittava poppoo, joka on suuren yleisön suosiossa, niin mitä muuta voi odottaa uuden albumin ensimmäiseltä sinkulta kuin superperusrockiin nojautuvaa radiosoitantaan sopivaa superperusrock-biisiä. Edellisen albumin esikoissinkku Best Of You oli juuri sellainen. Sitä edeltävän albumin One By One:n ekassa singlessä All My Life:ssä oli sentään vähän yritystä.There Is Nothing Left to Lose:n Learn To Fly:stä en edes kehtaa puhua. Monkey Wrench ja This Is A Call ovat FF-albumeiden esikoissinkkuina aivan omaa luokkaansa. Mutta hei, se olikin silloin, kun bändillä ei ollut miljoonayleisöä tyydytettävänä.

Eli siis, minä pidän The Pretenderistä. Albumin ekaksi lohkaisuksi se on niin hyvä, että en oikeastaan meinaa malttaa odottaa koko levyn julkaisua. Mutta ei, The Pretenderissä ei ole yhtään mitään yllättävää elementtiä. Ja nyt kun siihen on musiikkivideokin virallisesti julkaistu, niin kehtaan sen linkittääkin. Silloin en ihan kehdannut, kun ennen aikojeen nettiin vuotaneen videon ekan kerran bongasin. Ladies and gentlemen,  MINUN Foo Fighters ja The Pretender.

(Laitan tähän sulkuihin ja erikseen sellaisen huomion, että....... IIIIIIIIIIIK, NE ON NIIIIIN IHANIA.)