Benfican maali tuli niin puskista ja palautti liian hyvin mieleen ei-niin-kaukauisia tapahtumia, etta oli pakko hyperventiloida ja alkaa napraamaan kannykkaa. No hetihan siina oli joku kaulailemassa jotta "don't worry, they'll be fine." Hetken paasta olinkin ymparilla olevien empatian, olalle taputusten ja yleisen tsemppuaksen kohde. Jos muuten olisin katsonut ottelua yksin kotona, olisin maalin tullen kiroillut ja kaynyt jaakaapilla. Pubissa olisin ehka vahan masentunut ja hakenut lisaa viinaa. Mutta kun on paikan paalla, niin tapahtumat elaa turhankin vahvasti ja tuntuu, etta koko ajan joko itkettaa tai sitten haluaisi pussata kaikkia. Laulettiin Olelle ja rakastettiin Vidicia.

Hyvinhan siina lopulta kavi. En pussannut kuitenkaan. 

ps. ajettiin 7 mailin matkaa stadionille 1,5 tuntia ja etsittiin parkkipaikkaa puoli tuntia. Olisi myos voinut kavella 100 metria, istua ratikassa 20 minuuttia ja kavella 400 metria. Mutta ei. Joo joo, oma auto on fucking cool, mutta on tilanteita, jolloin siihen turvautuminen on jarjen koyhyytta. Perseensa kun sai penkkiin, niin tuomari (joka oli tietenkin sysipaska) vihelsi pelin kayntiin. Etta ei sinallaan myohassa, mutta olisi ihan kiva olla kunnolla ajoissa. Niin.