Olen, taas kerran, askeleen lahempana taivaspaikkaa. Pelastin kavelyn alkeet juuri ja juuri osanneen junnun syoksymasta paa edella liukuportaita alas. Ihmettelin, kun se pyori siina portaiden ylapaassa ja porukka vaan paineli sen ohi. Jotkut vahan katseli, etta kellehan tuo kuuluu. Onneksi mina sankarillisesti osuin paikalle juuri kriittisella hetkella. Joitakin hetkia roikottelin sita kainaloista miettien, mita sille pitaisi tehda. Onneksi sen aiti spurttasi paikalle. Kiitteli niin hassulla intianenglannilla, etta tulin jopa hyvalle tuulelle.

Nyt voin sitten tasapainon nimissa tehda jotain pahaa ja syntista.

Sita voi joskus olla niin naiivi, etta jalkeenpain lahes havettaa. Olen aina kuvitellut, etta jalkapallo-otteluissa pelaajien kasipuolessa kentalle juoksevat lapset ovat esim. seuran yhteistyokoulun oppilaita, paikallisen sairaalan pitkaaikaislapsipotilaita tai seuran kannattajayhdistyksen arvonnassa voittaneita jne. Niin asia onkin ManU:n, Man Cityn, Liverpoolin, Arsenalin, Newcastlen, Wiganin ja kahden muun valioliigaseuran kohdalla, mutta en nyt kykene muistamaan, mitka nama kaksi puuttuvaa ovat. Joka tapauksessa, muissa seuroissa maskottihomma toimii kylmasti rahalla. Kaiken huippuna Everton, jossa maksotiksi yhteen otteluun paasee 1 500 punnalla. Jep. John Terryn ja kumppaneiden kasia paasee pitelemaan vahan vajaalla tonnilla. Ja Sunderlandkin nyhtaa 400 puntaa. Vaikka luulisi, etta niille lapsille pitaisi maksaa siita, etta suostuu talla kaudella Stadium of Light:lle juoksemaan. Muiden jengien summia en jaksanut opetella. Kieltamatta jain ihan suu auki. Lahteena viimeisin FourFourTwo- lehti. Jonka muuten ostin "Gays In Football"- jutun takia. Eika siinakaan ilmennyt, ketka ovat bender pelaajia. Olin vahan pettynyt. Samaa vanhaa virtta siita, kuinka kukaan ei tohdi jattaa kaappiaan jne. Tylsaa.

Veikkausliiga on tainnut alkaa, ja Klubillakin on huomenna avauspeli. Jotenkin melkein paasi menemaan ohi. Nolottaa. Tovottavasti joku muistaa ottaa talteen huomisen ottelun. Olisi kiva nahda.