Hey ho (let's go), mietin tanaan toissa, jossa en paasaantoisesti tehnyt mitaan, seuraavaa: ihmisen kuuluisi elaa sen tietyn peruskaavan mukaan: opiskelu -> vakituinen tyopaikka -> perhesuunnittelua vakituisen partnerin kanssa -> farmariauto -> rivitalonpatka -> kaksi lasta (mieluiten tytto ja poika). Mita sitten tapahtuu? Sittenko vaan eletaan siina talossa niiden mukuloiden kanssa, lyhennetaan asuntolainaa ja ajellaan autolla tyopaikan, paivakodin, lahikaupan ja kodin valia? Kerran vuodessa kaydaan Kyproksella ja kun ollaan elaman huipulla, ostetaan kesamokki, jossa saa kayda syottamassa hyttysia. Jos elo kay oikein tylsaksi, ryhdytaan kylpyhuoneremonttiin.

Onkohan valtaosa tuon kaavan valinneista ihmisista ihan oikeasti onnellisia? Mina kun meinaan kuolla ahtauteen, jos ajattelenkin tuollaista. En nyt osaa selittaa tuota ahtauteen kuolemista, mutta silta minusta tuntuu. Eiko ne ihmiset halua nuohota Etela-Afrikkaa nurkasta nurkkaan, vetaa paivakanneja torstaina ja luukuttaa QOTSA:a taysilla aamuyosta? Tutkimukseni osoittavat, etta mitaan hauskaa ei pysty tekemaan, jos on lapsia. Mutta hei! Enhan mina enaa edes ehdi tuohon peruskaavaan, koska ian puolesta minun pitaisi nyt olla jossain opiskelun ja vakituisen tyopaikan valimaastossa. Ei silla etta nailla rahoilla sinne Etela-Afrikkaankaan mentaisiin. Onneksi viina on halpaa ja QOTSA:n levytkin loytyy hyllysta. Mutta en mina kylla onnellinen ole. Olen oikeastaan valtavan tyytymaton ja levoton. 

Arabian muumimukit maksaa muuten taalla £15 (22 juuroa). Joku voisi ilmoittaa, kuinka paljon Suomessa. Muistelisin, etta jotain 10 juuroa?

ps. Ja jos nyt niita lapsia joskus haluaisin, niin en kahta enka varsinkaan tyttoa ja poikaa. Niita pitaisi olla heti nelja kappaletta ja kaikki poikia.