Koska tamakin vuosi on ollut niin tavattoman huikea, ajattelin koostaa sen.

Tammikuussa oli todella paha olo, melkein yhta kestamaton kuin hulluuden alkaessa. Halusin pois Englannista normaaliakin enemman. Kamala kuukausi.

Helmikuussa hiuksistani loytyi viisi taita. Mielialani vaihteli pelottavan paljon. Britanniassa tapahtui vuosittainen lumentulosta sekoaminen, Manchesterissa ei satanut ensimmaistakaan lumihiutaletta. Lakkasin kynnet ekaa kertaa elamassani. Vihasin ihmisia.

Maaliskuussa iskalla todetaan kurkunalueen syopa. Iloitsin kevaasta. (Silloin en viela tiennyt, etta tana vuonna kevat kaantyisi suoraan syksyksi ilman kesaa.) Mielialat vaihtelivat hurjasti.

Huhtikuussa surin mennytta nuoruutta. Iskan syopaloydos paljastuu luultua laajemmaksi, mika tuntui lahinna kuolemantuomiolta. Tahdoin Venezuelaan.

Toukokuussa ikakriisi pahentui. Manchester United voitti valioliigan. Tapasin SJI:n. Kavin Suomessa.

Kesakuussa Anaheim Ducks voitti Stanley Cupin, ja se teki minut valtavan onnelliseksi. Olin lennokas. (Nyt jalkeenpain voisi sanoa etta maaninen.) Kesa ei vain alkanut.

Heinakuussa sade jatkui ja jatkui. Sain diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahairiosta. Kesa ei vain alkanut. Surin taas mennytta nuoruutta. Olin kyllastynyt ja humalassa.

Elokuussa kavin kahdella Foo Fightersin keikalla ja Suomessa. Iskalla, joka oli ahdistavan laiha ja naytti 15 vuotta ikaistaan vanhemmalta, alkoi toinen sadehoitojakso. Kesa ei alkanut. Olin paljon humalassa.

Syyskuussa mieli oli turtunut (=laakkeet alkoi vaikuttamaan?). Foo Fightersin albumi Echoes, Silence, Patience & Grace ilmestyi. Irtisanouduin toista.

Loakuussa koomasin ja nukuin. SJI:n kanssa sovittiin, etta riitti.  

Marraskuussa kavin kolmella Foo Fighters -keikalla. Ihastuin taas vaihteeksi. Suomen jalkapallomaajoukkue ei vielakaan paassyt kisoihin. Iskan toipuminen eteni vauhdilla. Veljenpoika nro 3 syntyi.

Joulukussa QOTSA:n keikka oli hengastyttavan upea. Tein/teen lupauksia oikeamman elaman aloittamisesta, heti ensi vuonna luonnollisesti. Olen turtunut mutta kyllastynyt.

Nine Black Alps - Not Everyone