Herasin, tai oikeastaan nousin sangysta, en ole ihan varma nukuinko, jo valmiiksi maailmantuskaa harteillani kantaen. Kiskoin ylleni kaksi vuotta sitten ostettuja housuja, jotka silloin sopi, mutta joita en ole kayttanyt. Housut jumittui perseen kohdalle. WTF? Onko paino noussut? Pyrahdin kylppariin iloisesna. "En ole enaa niin alipainoinen rimppakinttu." Vaaka naytti itsepintaisesti samaa lahes anorektista lukua, minka viimeiset 1,5 vuotta. Sairastin jouluna '05 tappajataudin, jonka aikana en mm. syonyt yhtaan mitaan viiteen paivaan, juuri mitaan kahteen viikkoon ja hallusinoin aidin olleen paikalla, vaikka oikeasti aiti vietti joulua Suomessa ja mina makasin Saarella. Tuolloin painoni tippui viisi kiloa ja sen jalkeen takaisin on tullut kaksi. Eli naina paivina olen kolme kiloa kevyempi kuin tarinan housujen ostoaikaan. Ja mina vannon, etta ne oli silloin ihan sopivat. Tajuntaani alkoi vajoamaan varsin nujertava tosiasia. Perseeni levenee, vaikka paino ei nouse. Tallaistako se sitten on, kun on ohittanut nuoruuden ja raamit alkaa repsahtamaan. Raivopaissani kiskoin housut vakisin paalle. Perse tuntui vakuumipakatulta. Itseeni tyytyvaisena istahdin sangyn reunalle. Nappi singahti irti ja housut repesi (lue: halkesi) perseesta

Haista paska, maailma.

Kukaan ei ole eilisen jalkeen sanonut minulle yhtaan mitaan jalkapalloon liittyva. Ihmekos tuo. Epailematta pimahtaisin ja alkaisin vaahtoamaan, etta milla oikeudella kuvittelet minun olevan millaan tasolla kiinnostunut yhtaan mistaan potkikseen liittyvasta. Ai niin, blogilistalla blogini tilaajamaara on tippunut 25% viimeaikaisten jalkapallofanipostausten myota. Pitaa alkaa spammata asian tiimoilta useammin, niin saa ne loputkin turhat lukijat pois.